keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Somalit ja rasismi

Punavihreät juntit ja heidän miehittämänsä media syyttävät usein suomalaisia rasismista. Jos tarkkoja ollaan, Suomessa esiintyy jonkinasteista negatiivista asennoitumista kolmea ulkomaalaisryhmää kohtaan: muslimeita, somaleita ja romanian mustalaisia. Oikeastaan Suomessa ei juurikaan esiinny rasismia, ainoastaan realismin muokkaamaa vihamielistä suhtautumista pahimpiin hyväksikäyttäjiin eli tietenkin somaleihin. Malliesimerkki punavihreän median tekopyhyydestä on, että esim. persujen oletetusta rasismista länkytetään lähes taukoamatta. Sen sijaan äärimmäisen rasistinen kansa, joka pitää toista kansaa orjuudessa, saa meillä kunniakansalaisten aseman, jolloin heistä ei saa sanoa mitään negatiivista leimautumatta automaattisesti natsiksi.

Somalien ylimielisyys

Ei tarvitse kuin hetki olla somalien kanssa tekemisissä, niin havaitsee omituisen ylimielisyyden. ikäänkuin he olisivat jotenkin parempia kuin me, heidän elättäjänsä. Se tuntuu kovin oudolta, luulisi maalaisjärjellä heidän olevan pikemminkin kiitollisia avustamme. Heidän asenteensa tulee huomattavasti ymmärrettävämmäksi jos tuntee historiaa. Orjuudella on Somaliassa pitkät perinteet, mutta toisin kuin sivistymätön punavihreä juntti automaattisesti olettaa, orjia eivät suinkaan ole olleet somalit. Edelleenkin Somaliassa on kymmeniätuhansia orjia ja suurin ryhmä näistä lienee Somalian bantut. Bantut ovat ulkoisesti tummaihoisempia kuin somalit ja muutenkin erinäköisiä. He ovat jo vuosisatojen ajan joutuneet elämään orjuudessa. Kyllä, luitte oikein, orjuudessa. Nykypäivän somaleille on täysin outo asetelma, kun heitä eivät Suomessa kohtele palveltavana herrakansana muut kuin punavihreät. Törkeimmät suomalaiset jopa kehtaavat vaatia, että heidän pitäisi tehdä töitä kuten muidenkin. 


Vuosisatoja orjuutta

Bantujen orjuuttaminen alkoi Somaliassa suuressa mittakaavassa 1800- luvulla, kun Sansibarin sulttaanikunta alkoi myydä orjia herrakansan tarpeisiin. Heidän henkensä ei ole koskaan ollut Somaliassa minkään arvoinen. Kun USA otti vuonna 2004 lähes 12 000 bantua pakolaiseksi, heidät oli pakko sijoittaa eri alueille kuin maassa asuvat somalit. Somalien rasistinen bantuihin kohdistunut sorto on ollut niin laajamittaista ja väkivaltaista, että näitä asioita ei olisi rauhanomaisesti voitu käsitellä. Somalit kertakaikkiaan ajattelevat olevansa ylempää rotua ja että bantut ovat olemassa heitä palvellakseen. Jos bantu on asiasta eri mieltä, siitä tulee rangaista.


Somalit eivät ole koskaan tehneet töitä, eivät edes Somaliassa. He ovat asuneet heimoyhteisöissään ja puuhastelleet kuka mitäkin. Khatin jyrsimisen lomassa on tehty pientä kauppaa, juotu teetä ja keskusteltu. Työntekoa varten heillä on ollut orjat eli bantut. Bantuilla ei ollut kansalaisoikeuksia, he olivat somalikielellä "adoon" tai "habash" (kumpikin sana tarkoittaa orjaa). Tämä on yksi syy, miksi somalit eivät sopeudu mihinkään. He ovat tottuneet elämään joutilaina ja orjapalvelijat ovat tehneet työt. Somaleita vihataan kautta Afrikan juuri tästä nimenomaisesta syystä.


Somaliassa bantut eivät saa vieläkään käydä koulua. Jopa somalin ja bantun lapsi on aina bantu laillisesti tarkasteltuna eikä hänellä näin ollen ole mitään oikeuksia. Aiemmin kenellä tahansa oli lupa tappaa, raiskata tai pakottaa bantu työhön. Bantut eivät vieläkään saa omistaa maata Somaliassa eivätkä äänestää. Sisällissodan aikana suuri osa bantuista kuoli, vuonna 1991 monia kuitenkin pääsi vihdoin pakenemaan Somaliasta. Kenian pakolaisleireillä sisällissotaa paenneet somalit yrittivät edelleen jatkaa bantujen sortoa, mutta asiaan puututtiin. Somaliaan jäljelle jääneistä bantuista suuri osa joutuu yhä edelleen työskentelemään orjina huumeviljelyksillä somaliherrojensa laskuun.


Etninen syrjintä jatkuu

Somaliassa on arviolta 600 000 bantua, joista tosin vain pieni osa on säilyttänyt alkuperäisen identiteettinsä. Somalian itsenäistymisen jälkeen Somalian hallitus on yrittänyt antaa valheellista kuvaa Somaliasta etnisesti yhtenäisenä maana. Bantuja syrjitään ja he eivät muun muassa voi mennä naimisiin somalien kanssa. Monet bantut ovat lähteneet pakolaisiksi, esimerkiksi USA:ssa oli vuonna 2005 noin 13 000 Somalian bantua. Somalian bantuja on pakolaisina myös Tansaniassa, jossa heitä on arviolta n. 3 000.


Bantuja ja homoja Suomeen

Mikäli Somaliasta on pakko ottaa Suomeen pakolaisia eläteiksi, paljon suuremmassa vaarassa ovat bantut kuin heidän orjuuttajansa. Varmaa myös on, että bantuilla asenne esim. työntekoa kohtaan on aivan toinen kuin somaleilla. Voisi olla jopa liikuttavaa olla todistamassa sitä ällistystä, kun bantumies tai -nainen käsittäisi, että meillä on tapana maksaa työstä palkkaa (vaikka EU-herrat tosin kovasti ponnistelevat muuttaakseen tämän asian).


Muutenkin olen sitä mieltä pakolaisuudesta, että kaikkien kannalta parasta olisi, jos Suomeen ei tuotaisi enää yhtään heteromuslimi-miestä.


Jos joitain pakolaisia on pakko EU-lakien vuoksi ottaa, mielestäni partaiset ankkurilapset ja muut islamin esitaistelijat voisi jättää kokonaan pois listalta. Pakolaisiksi pitäisi valita vain naisia, lapsia, homoseksuaaleja, bantuja, Egyptin kristittyjä tms., joita on oikeasti vainottu kotimaassaan etnisistä, uskonnollisista tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä syistä. Jos muslimeita on Euroopan islamisaation takia pakko ottaa, tarjolla olisi esimerkiksi erittäin ikävissä oloissa eläviä Kiinan uiguureja (heidän versionsa islamista on varsin rauhanomainen).


Perheenyhdistämiset, lain porsaanreikä joissa huijaus on suurinta, on lopetettava kokonaan. Samalla kunniamurhatkin loppuisivat itsestään, kun vainoaja ja vainottu perheenjäsen olisivat eri maissa.

Vihreille rattopoikia

Homous on lähes kaikissa muslimimaissa kuolemalla rangaistava teko ja orjuus on vieläkin yleistä. Siksikin on syytä ottaa eläteiksi (näistä maista) vain orjuutettuja tai homomiehiä ja -naisia Suomeen, jos joitain oikeasti vainottuja halutaan. Samalla saataisiin vihreän liikkeen (ja Vasemmistoliiton) kansanedustajille ja kannattajille innokkaita ja nöyriä, hyväkroppaisia rattopoikia kotimaan gaybaareihin. Näin ilmastotaakkakin kevenisi, kun heidän ei enää tarvitsisi lentää kehitysmaihin iskemään nuoria herkkupeppuja tyydyttämään tarpeitaan.


P.s Surkuhupaisinta tässä nykymenossa on se, kun hyysäri piipittää "valkoisen miehen velasta afrikkalaisille". Eli me suomalaiset, joilla ei ole ikinä ollut orjia ja jotka olemme itse olleet sekä Ruotsin että Venäjän siirtomaa, "maksamme velkaa" ottamalla tänne eläteiksi Afrikan mantereen pahinta orjuuttajakansaa. Ei kyllä tiedä itkeäkö vai nauraa...

Päivitys 16.04.2012 

Törmäsin sattumalta erittäin hyvään tekstiin jossa kerrotaan kuinka aikoinaan valtaosa afrikkalaisista orjuuteen joutuneista vietiin Islamilaisiin maihin. Fiksu kysyy tietysti: miksi arabimaissa ei sitten ole mustaihoista vähemmistöä? Selitys on yksinkertainen; mustat miespuoliset orjat kuohittiin. Jos naisorja synnytti, lapsi tapettiin saman tien. Kannattaa lukea, aika kylmäävää tekstiä.

http://takkirauta.blogspot.com/2009/08/afrikkalainen-tragedia.html

Päivitys 2. 28.09.2012

Historia-lehdessä 8/2012 oli kiinnostava artikkeli. Siinä kerrottiin että 1500-1800 lukujen aikana, euroopasta saalistettiin orjiksi Pohjois-Afrikan muslimimaihin yli miljoona eurooppalaista. Orjien pyydystämisretket ulottuivat jopa Islantiin asti!


http://www.flickr.com/photos/mwenyemacho/914866467/

33 kommenttia:

  1. Salattu totuus: PS jätettiin oppositioon ulkopoliittisista syistä. Hallituksen muodostamisessa ei edes tutkittu mahdollista hallitusvaihtoehtoa PS+kesk+sdp.

    Ruotsin lehdistön kevään 2011 PS-vastainen kampanja kertoi maan eliitin haluavan PS:n oppositioon.

    Eurooppalaisten pankkien etuja Kreikan tukipakettien hylkääminen olisi vaurioittanut, siksi PS jätettiin oppositioon. Isoilla pankeilla on paljon valtaa EU:hun päätöksiin.

    http://tuus.weebly.com/hallitus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )

      Lainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).

      Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
      paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
      taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
      ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.

      Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta. ..../

      Poista
    2. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
      AKHERETEMPLE@gmail.com
      tai
      soita / WhatsApp: +2349057261346

      Poista
  2. Tuli hieman ristiriitaisia ajatuksia. Totta on tuo, että ei pitäisi ottaa ketä vain tarkastelematta vaan pitäisi rajata tuota ketä otetaan. Ei Suomi ole mitään velkaa Afrikalle. En silti tarkoita, että kehitysapu pitäisi täysin lakkauttaa mutta siihenkin pitäisi paremmin tarkastella minne ne menee - oikeaan apuun, vai varastettavaksi?

    Sitten tuo "vihreille rattopoikia"-asia, en tiedä oliko hienovaraista vittuilua vai tosissaan kirjoitettua. Jos tosissaan, niin aikamoista tietämättömyyttä.

    Teeppä muuten rssfeed tälle blogille, olisi aika kätevä seurata sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyllä se "vihreille rattopoikia" oli lähinnä huumoria (totta tietysti toinen puoli), jonka tasokkuudesta voi luonnollisesti olla montaa mieltä.

      Itse asiassa kaikesta päänaukomisestani huolimatta olen vihreiden kanssa samaa mieltä monestakin asiasta. Esim. se että työmarkkinatuen harkinnanvaraisuus poistettiin, oli nykyhallitukselta hieno veto ja tiedän että se oli suurelta osin vihreiden ansiota.

      Nyt on sivun alalaidassa syötesysteemi, toivottavasti toimii...

      Poista
  3. Arabit ne orjat sinne vei! JA KYLLÄ SOMALIT TEKIVÄT TÖITÄ! ORJAT OLIVAT PELKÄSTÄÄN PELLOILLA!

    Kehtaatkin valkoisena miehenä puhua neekereiden orjuuttamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Kaikella kunnioituksella, historia ei taida olla vahvinta osaamisaluettasi.

      Kuten jo tekstissä totesin Suomella ei ole ollut orjia koskaan (ei ainakaan afrikkalaisia).

      En myöskään ymmärrä tätä valkoisen miehen kollektiivista syyllisyyttä mustan rodun orjuuttamisesta. Miksi ainoastaan valkoihoiset ovat syyllisiä, orjuudella on pitkä historia, tuskin löytyy (suomalaisia lukuunottamatta) montaa kansaa jolla ei olisi orjia ollut.

      Kenen muuten luulet pyydystäneen ne orjat valkoihoisille? Oikein: monet mustat heimot rikastuivat myymällä muiden heimojen jäseniä orjiksi mustille ja arabeille, he pitivät myös itse orjia kuten selviää yllä olevasta jutustakin. Miksi näin ollen mustalla rodulla ei ole häpeää kannettavana orjuuttamisesta? Orjakauppa siinä mittakaavassa jolla sitä tehtiin, ei olisi ikinä onnistunut ilman afrikkalaisten panosta kyseisessä karmeassa liiketoiminnassa.

      Vai kuvitteletko että laivat parkkeerasivat rannikolle ja sitten merimiehet vain kävivät poimimassa orjia kuin mustikoita metsästä, ilman että kukaan laittoi millään tavalla vastaan? No se ei käynyt niin vaan valkoiset orjakauppiaat ostivat orjat mustilta (tai arabeilta) ja myivät voitolla siirtomaihinsa tai esim. Englantiin.

      Poista
    2. Ja kaikenlisäksi orjalaivoilla kuoli enemmän valkoihoisia kuin neekeriorjia, koska orjat olivat arvokkaita.

      Poista
  4. Karman laki määrää joissakin paikoissa eli vähäosainen on maan matonen. Suomalaiset vaan haluavat auttaa ja kerätä joka paikkaan rahaa ja mitä milloinkin. Olen sitä mieltä että jokaisessa maassa jos vain ne itse haluavat voisivat auttaa omana maansa kansalaisia, mutta kun se on karman laki joka antaa oikeuden olla vain minä minä minä meiningillä. Aseisiin syydetään rahaa ja niitä paukutellaan. Tietävätköhän lainkaan miksi ampuvat ja asetta käyttävät.

    VastaaPoista
  5. Olen eri mieltä siitä että tänne pitäisi ottaa orjina olevia bantuja enemmin kuin somaleja, mitä se kertoo bantuista jos SOMALIT on pystynyt orjuuttamaan niitä vuosisatoja, keskiverto bantun IQ on kehitysvammaisen luokkaa, somalit sentään pystyy edes jonkinlaiseen sivistyneeseen toimintaan.

    VastaaPoista
  6. somalit ovat, ihme kyllä, älykkäämpiä kuin bantut. Somalit kuuluvat seemiläis-haamilaiseen rotuun.Somalit olisivat älykkäitä ilman sitä saatanan Islamia! Islam tappaa älykkyyden...ottakaa huomioon myös se, että esi-isämme ovat muuttaneet Eurooppaan juuri sieltä Itä-Afrikasta...tiedätte varmaan myös sen, että somaleilla on samanlaiset kasvon piirteet kuin meillä (ei leveetä nenää tai afrohiuksia kuten neekereillä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli et erottaisi lurppahuulista ja juutalaissilmäistä albiino-somalia suomalaisesta? Hah, hah!!

      Poista
  7. Onko mitään tuohon bantujen tilanteeseen liittyviä linkkejä antaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit itse hakea googlesta vaikka hakusanoilla: somali, bantus. Juttua löytyy sanoisinko riittävästi (14 900 000 tulosta).

      Tuolla on yksi somalian bantujen oma sivu josta pääset alkuun: http://www.somalibantucommunity.org/id19.html

      Tuolta löytyy kanssa samat jutut:
      http://www.minorityrights.org/4511/somalia/bantu.html

      Tuolla yleistä tarinaa orjuudesta Somaliassa:
      http://en.wikipedia.org/wiki/Slavery_in_Somalia

      Poista
  8. Kiitos! Vaikka olen Hommassa roikkunut sen alusta lähtien, en ole tuohon bantu-juttuun törmännyt. Eipä silti, en ylläty enää yhtään mistään.

    VastaaPoista
  9. Mistä lähtien muslimit on olleet jokin ulkomaalaisryhmä?
    Aivan kuin nyt vaikka valkoihoinen suomalainen ei voisi alkaa muslimiksi.

    VastaaPoista
  10. somalit ovat, ihme kyllä, älykkäämpiä kuin bantut. Somalit kuuluvat seemiläis-haamilaiseen rotuun.Somalit olisivat älykkäitä ilman sitä saatanan Islamia! Islam tappaa älykkyyden...ottakaa huomioon myös se, että esi-isämme ovat muuttaneet Eurooppaan juuri sieltä Itä-Afrikasta...tiedätte varmaan myös sen, että somaleilla on samanlaiset kasvon piirteet kuin meillä (ei leveetä nenää tai afrohiuksia kuten neekereillä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. listen islam is the of life jos islam taki meiän huonnomip miksi monet ihmiset käntyvat muslimksi koko mailma mietipas
      This article analyzes the claim that Islam is the "fastest growing religion" in the world.

      Poista
  11. 1800-luvulla kovan kysynnän jälkeen Sansibarin sulttaanikunta alkoi myydä orjia Somaliaan, jotka tuotiin lähinnä Mosambikista ja Malawista. Vuosien 1800 - 1890 välillä on arvioitu että n. 25,000 – 50,000 orjaa oli myyty Somaliaan. Somalit työstivät bantuorjia plantaaseilla pitkin Shebelle ja Jubba jokia. Heidän esi-isiinsä kuuluvat muun muassa Makua, Ngindo, Nyasa ja Yao-heimot Tansaniassa ja Mosambikissa.¨

    Nykyisin Somaliassa on arviolta 900 000- 600 000 bantua, joista tosin vain pieni osa on säilyttänyt alkuperäisen identiteettinsä, mutta monet bantut ovat pyrkineet sulautumaan paikalliseen somalialaiseen klaanijärjestelmäänmonet sen jälkeenkin heidän asemansa Somaliassa yhteiskunnassa on ollut vahva heilla oikeus niinkun muut somaliaset äänestys ETC, muuten check your resource , somaliaset bantu voi käydä, kukään ei voi kieltä koulun käytämiseen .
    etko sinä tiedä , että somalian parlamentin puheenjohtajana on bantu ...
    PLEASE CHECK YOUR RESOURCE , YOU ARE MAKING MISTAKE !!!

    VastaaPoista
  12. Wikipedia sanoo jotain muuta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Somalian_bantut

    VastaaPoista
  13. ^^ Ensimmäiseen postaukseen.

    PS+KePu+sosialistit -kombinaatio olisi tullut vaihtoehdoksi vasta sen jälkeen jos vaalivoittajapuolueen puheenjohtaja, Lapsinero-Katainen, EI olisi kyennyt saamaan hallitustaan pystyyn.

    VastaaPoista
  14. satana toista te otte ihmeita jos somalieta ei tee töitä miten ne elasivat niin ollan pround wt we are mut bantut ovat meidän veljat en o ikinna sanonut bantut
    islam is the way of life ja sita meidan ihminen

    VastaaPoista
  15. ollan vahan rehelisia toista mina en olle suomessa pitkän ja olen nyt ammatikoulussa haluan tehdä töitä kuin mutta ja olen nyt työssäopiminen niin ne sano etta tein töitä ahkersti ja nopea niin olen mutte te sanoitte aina maahnamutaja niin tiedän etta olen muta sita ei o mun nimi jotkut teistä luule eta ei osta mita vai valkolaiset ovat alykaita hhh
    otte unohtanet sama laiset lulluenpas niin kuin syrjatin bantut muta me oltin sam luokka sama kunta ja en ole ikina syrjanut ja sita on loppumassa
    muistakka ette ole ikina parempi kuin me

    VastaaPoista
  16. Joskus se paras vaihtoehto on lopettaa kärsimykset ja se ratkaisee monta ongelmaa.

    VastaaPoista
  17. Tuttava ja sukulaispiirissani olemme sitämieltä ettei viha(rasismi) somalilaisia kohtaa ole rodusta/ihonväristä kiinni vaan heidän ylimielisestä ja kaiken vaativasta käytöksestä. Esimerkiksi minäkin rullaattorilla kulkiessa joudun Myyrmannissa väistämään heitä eipä tule nuorillekkaan somalilaiselle mieleen antaa tilaa huonosti liikkuvalle vanhukselle.sSama koskee muuten romaneitakin.Ja ne harkinnanvaraiset tuet ovat ihan älyttömiä, on niin helppo vetää se RASISTIKORTTI esiin, ja sos.virkailiat tuntuvat pelkäävän sitä.

    VastaaPoista
  18. Menkää somaliloiset pois Suomesta! Jos työtä teette ja elätte ilman tukia niin voitte jäädä! Somalit ovat afrikan roskakansa!

    VastaaPoista
  19. Hei, Hanki helppo pääsy varmistamaan aidot online-rahapalvelut vain 2 prosentin korolla. Hanki seuraava laina.
    Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
    Yritysten luotot (turvallinen ja vakuus)
    Konsolidointilaina ja paljon muuta. Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen. Jos kiinnostunut, ota meihin yhteyttä käyttäen alla mainittuja yksityiskohtia.

    Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
    Soita / WhatsApp: +16626183756
    Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com


    VastaaPoista
  20. Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    tai
    soita / WhatsApp: +2349057261346

    VastaaPoista
  21. Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
    ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
      ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
    Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

    VastaaPoista
  22. URGENT LOAN NEEDED???
    INSTANT AFFORDABLE PERSONAL/BUSINESS/HOME/INVESTMENT LOAN OFFER WITHOUT COST/STRESS CONTACT US TODAY VIA Whatsapp +19292227023 Email drbenjaminfinance@gmail.com

    Hello, Do you need an urgent loan to support your business or in any purpose? we are certified and legitimate and international licensed loan Company. We offer loans to Business firms, companies and individuals at an affordable interest rate of 2% , It might be a short or long term loan or even if you have poor credit, we shall process your loan as soon as we receive your application. we are an independent financial institution. We have built up an excellent reputation over the years in providing various types of loans to thousands of our customers. We Offer guaranteed loan services of any amount to people all over the globe, we offer easy Personal loans,Commercial/business loan,Car loan Leasing/equipment finance, Debt consolidation loan, Home loan, ETC with either a good or bad credit history. If you are in need of a loan do contact us via Whatsapp +19292227023 Call/Text +1(415)630-7138 Email drbenjaminfinance@gmail.com

    Share this to help a soul right now, Thanks

    VastaaPoista